Liiton arvokilpailujen ohjelma
vuodelle 1979 oli seuraavanlainen.
- 15.9.1979 SM-kilpailut Porissa
- 23.9.1979 PM-kilpailut, Oslossa
- 5–7.10.1979 MM-kilpailut, Columbus, Ohio, USA
- 1.12.1979 EM-kilpailut, Belgiassa
Asetin itselleni kilpailutavoitteiksi SM- ja PM-kilpailujen
voittamisen, MM-kilpailujen tavoitteeni oli sijoittua ainakin
palkintopallille kolmanneksi ja EM-kilpailujen voittamisen,
sillä vuonna 1977 olin EM-kilpailuissa toinen ja vuonna 1978
maanjäristyksen takia EM-kilpailut peruttiin, joten en
päässyt silloin ”voittamaan”
sitä.
Uudella
HI-Man Sportin salilla harjoiteltiin kovaa jo heti alkuvuodesta. Kovia
harjoittelijoita oli Risto Koivunen, Peter Keränen, Jouni
Nordström, Kari Kanninen, Hannu Selin, Matti Halonen ja
muutamia muitakin. Sain huomattavasti lisää
tsemppiä harjoituksiini, sillä Risto Koivunen
tähtäsi myös SM-voittoon samassa sarjassa
kuin minä. Minun on kiittäminen Ristoa
siitä, että motivoiduin niin voimakkaasti
harjoittelemaan vuoden 1979 kisoja varten. Kuntoni nousi nyt hyvin,
sillä sain painaa tänä vuonna 80 kg
kilpailutiukkana ja 5 kg lisää lihasta oikeissa
paikoissa on paljon tässä pituudessa.
Jorma Räty, Reijo Kivioja ja Risto Koivunen
Porin SM-kilpailujen takahuoneessa.-->
Sarjan
a.80 kg anatominen näkymä edestä. Kari
Malja, Jorma Räty ja Risto Koivunen keskellä kuvaa.
Jorman tuplahauis edestä

|
Jorman tuplahauis takaa

|
Porin SM-kilpailut Kehonrakentajalehden no.2 1979
artikkeli kilpailuista.
  
Klikkaa kuvia lukeaksesi artikkeli.
 Jorman
tuplahauiskuva vuodelta 1979.
Satakunnan Kansan
lehtiartikkeli 16.9.1979 SM-kisoista.
Lue
artikkeli tästä
|
Joukkue
Suomen PM-kisajoukkue lähti lauantaina 22.9.
Helsingin lento-
asemalta kilpailupaikalle Osloon, Norjan
pääkaupunkiin. Joukkueen johtajana oli Tom Wrange,
kilpailijoina olivat matkassa Juhani Hokkanen, Heikki Salonen, Reijo
Kivioja, Jorma Räty, Keijo Reiman ja Jyrki Savolainen ja
tuomareina Ingmar Mårtensson ja Jouni Virtamo.
Tärkeä kokous Lauantai-iltana pidettiin
joukkueenjohtajien ja tuomariston kokous. Tämä oli
ensimmäinen etukäteen valmisteltu yhteispohjoismainen
kehonrakennuksen tiimoilta pidetty kokous. Tom Wrange oli
tätä jo aiempina vuosina yrittänyt
järjestää, ja nyt se vihdoin kuului
PM-kisojen ohjemaan. Puhetta kokouksessa johti Norjalaisten
isäntien pyynnöstä Tom Wrange. Kokouksessa
päätettiin PM-kisajoukkueen maksimikoko ja
järjestäjämaan taloudelliset velvoitteet
vieraita kohtaan. Suurin mahdollinen
osanottajamäärä maata kohti on jatkossa 12
kilpailijaa. Järjestäjämaa maksaa 6
kilpailijan ja kahden johtajan/tuomarin ylöspidon.
Lisäksi päätettiin, että ainakin
näissä Oslon kilpailussa
käytetään kahdeksaa tuomaria, kahta kustakin
osanottajamaasta. Suomalaiset tuomarit olivat siis Ingmar
Mårtensson ja Jouni Virtamo.
Vuoden 1980 PM-kilpailut pidetään
Kööpenhaminassa, Tanskassa. Tanskakin
järjestää näin rohkeasti
ensimmäiset kansainväliset kilpailut
kehonrakennuksessa. Tanskan kehonrakennusliitto saa mahdollisesti
myös Tanskan valtion taloudellisen tuoen kisojen
järjestämiseksi.
Oslon kokouksessa sovittiin viekä yhdestä
tärkeästä asiasta.
Kööpenhaminassa jos vielä ollaan asian
kannalla, pidetään
Pohjoismaiden Kehonrakennusliiton perustava kokous.
Tämä olisi hieno edistysaskel Pohjolan
kehonrakennusurheilulle.Kilpailut
Kilpailut käytiin sunnuntaina hateau Neuf-
nimisessä teatterissa. Paikka sopi erinomaisen hyvin kehon-
rakennuskilpailuille, valaistus ym. oli todella hyvä.
Kilpailuissa oli kuusi eri luokkaa: Juniorit (ei painorajaa),
veteraanit (ei painorajaa sekä seniorien sarjat alle 70 kg,
alle 80 kg, alle 90 kg ja yli 90 kg. Tuomareita oli kahdeksan, ja
tuomarineuvoston puheenjohtajana oli Ludvig Ingebretsen Norjasta.
Esiarvostoelu alkoi klo 10 aamulla. Kaiken kaikkiaan täytyy
sanoa, että omat SM-kilpailumme sujuivat huomattavasti
paremmin ja joustavammin kuin PM-kilpailut. Arvostelu saatiin kuitenkin
ajoissa suoritettua.

Junioriluokka
Tässä
sarjassa oli neljä kilpailijaa. Suomen Juhani Hokkanen erottui
heti joukosta ja olikin selvä voittaja. Hokkasella on
äärettömän hyvä luuston
rakenne, mikä yhdistettynä pyöreisiin ja
kiinnistyskohdiltaan pitkiin lihaksiin on tosiaan kaunis näky.
Jussin lisäksi ainoastaan Reijo Kivioja voi antaita vastaavia
kehuja suomalaisista. Vähän lisää
massaa saatuaan Jussi tehnee selvää
jälkeä myös seniorisarjoissa.
Ikää hänellä on 19 vuotta ja
hän oli sekä SM- että PM-kisojen aikana
armeijan leivissä.Toiseksi junioriluokassa tuli Ruotsin Anders
Lindström ja kolmanneksi myös Ruotsin Jan Malmqvist,
joka voitti viikkoa aiemminRuotsin juniorimesta-
ruuden, mutta hänellä oli kyllä aivan
surkeat jalat kauttaaltaan, ei mitään reisiä
eikä pohkeita. Lindström oli kireä ja melko
massiivinen sekä poseerasi erityisen hyvin. Jussi Hokkasen
pitää muuten keskittyä harjoittelemaan
poseeraamista, sillä hän hävisi varmasti
vapaaposeerauskierroksella juuri Lindströmille.

|
Veteraanit
Veteraaneja oli myös neljä. Kolmanneksi tuli
56-vuotias Toivo Enervo. Topi oli erittäin
hyvässä kunnossa ja poseerasi hyvin. Yleisö
antoi valtaisat suosionosoitukset juuri Topille. Heikki Salonen oli
viikossa (SM-kisat edellisenä lauantaina) muuttunut
täysin. Heikki oli tosi tiukassa kunnossa ja esiintyi
erittäin vapautuneesti. Olin todella pahoillani, että
Heikki lopulta hävisi Norjan Bertin Wulffille. Wulff oli
massiivinen, mutta siinäpä se sitten olikin.
Harvinaisen kömpelö ja epävarma esiintyminen
oli kaameata katseltavaa. Sellainen ei voi ansaita voittoa
kehon-rakennuskilpailuissa.
Miehet alle 70 kg
Sarjan seitsemästä miehestä erottui heti
kolme, Christer Svensson Ruotsista, Holger Johansen Norjasta ja Suomen
Reijo Kivioja. Tämä oli myös miesten
palkintojärjestys. Svensson oli selvä voittaja,
äärimmäisen viimeistelty ja erityisen
vaikuttava poseeraaja. Norjan Johansen oli samoin sopusuhtainen ja
tiukka. Kivioja olisi varmaankin kireämmässä
kunnossa voittanut, mutta nyt hän oli auttamattomasti hieman
liian sileä. Lihasmassa Reijolla oli aivan eri luokkaa kuin
sarjan muilla kilpailijoilla.
Eino Akkila, joka viikkoa aiemmin voitti Ruotsin mestaruuden,
hävisi Svenssonille 28 pistettä. Svensson siis
hävisi Einolle Tukholmassa, mutta Eino oli kyllä
joutunut laihduttamaan liikaa päästäkseen
tähän sarjaan. Täytyy ihmetellä
ruotsalaisten tuomarien toimintaa, sillä kyllä
Svensson on tässä painoluokassa Einoa,
mestariposeeraajaa, paljon parempi.

Miehet alle 80 kg
Jorma Räty, joka ei esittelyjä
kaivanne, voitti odotusten mukaisesti sarjansa. Jormasta voi sanoa sen
verran, että hänet kyllä täytyy
nähdä ennen kuin todeksi uskoo. Niin valtavan
massiivinen hän on. Kuten ruotsalainen tuomari "Hoa Hoa"
Dahlgren, myös minä olen sitä
mieltä, että Jorma saisi olla hiukan tiukempi, jos
hän haluaa maailmanmestaruuden tänävuonna.
"Hoa Hoa" piti Jormaa yhtenä suurimmista suosikeista
tämän vuoden MM-kisoissa. Jorma on kokenut kilpailija
ja tietää kyllä ajoittaa kuntonsa oikein.
Jorman tämän vuoden päätavoite on
hänen omien sanojensa mukaan vasta joulukuun EM-kisoissa.
Kehonrakentaja-lehti toivottaa hänelle mitä parhainta
menestystä MM- ja EM- kilpailuihin. Ruotsin Renato Somenzi
tuli toiseksi ja voitti pisteellä Norjan Peter Mathisenin.
Mielestäni Somenzi oli selvästi parempi ja
lähempänä Jorman tasoa kuin norjalainen,
joka on aivan liian pitkä tähän sarjaan.
Molemmat olivat selvästi Jormaa kireämpiä,
mutta se ei vielä tällä kertaa
riittänyt. Somenzi oli kisojen parhaita poseeraajia,
hän eläytyi erittäin hienosti
esiintymiseensä. Somezin "most-muscular"-poseeraus oli
varmasti tämän päivän kovin.
Italialaisperäinen ruotsalainen oli muuten laihduttanut 28
kiloa kolmessa kuukaudessa näitä kilpailuja varten.
Kurinalaistaelämää, vai mitä?

|
Miehet alle 90 kg
Myös tässä sarjassa voittaja oli
selvä heti kun miehet tulivat "line-upii". Ruotsin Ulf
Bengtson sain tuomareilta täydet pisteet ja on todella
kansainvälistä huippuluokkaa. Uffe on nykyisin jo
erittäin massiivinen, tarpeeksi iso koviinkin koitoksiin.
Mielestäni Uffen poseeraus oli päivän paras.
Hän oli lisäksi vaatimaton kaveri ja kiitti illalla
palkintopallilla seistessään
yleisöä hienosta tuesta.
Toiseksi tuli Norjan Nils-Henrik Steen ja kolmanneksi Keijo Reiman.
Keijo oli ylävartaloltaan kovempi kuin Steen, mutta
jälkimmäinen oli kokonaisuutena parempi. Steen on
huippusymmetrinen, harvinaisen kaunis ja linjakas. Keijo
hävisi kuitenkin melko niukasti, joten tuomariston mielipiteet
menivät tässä osittain ristiin.
Miehet yli 90 kg
Etukäteen odotettu kaksin-kamppailu käytiin
ruotsalaisten Christer Ericssonin ja Jan Jönssonin
välillä. Jälleen kävi toisin, kuin
viikkoa aiemmin Ruotsin mestaruus-kilpailuissa. Siellä voitti
Jönsson, Oslossa taas Ericsson.
Ericson voitti täysin kiis-tattomasti, 14 pistettä,
joten ihmettely Ruotsin omista kisoista voi edelleen jatkua. Christer
on pitkä ja sopusuhtainen, todella upeat jalat, komea ilmestys
lavalla. Hän oli kyllä hitusen liian sileä
ollakseen aivan huippukunnossa. Jönssonilla oli huono
olkapäästruktuuri ja tosi huonot pohkeet. Suomen
kolmanneksi sijoittunut Jyrki Savolainen voittaneekin
Jönssonin saatuaan hieman lisää massaa.
Jykä oli edelleen upeassa kunnossa ja on hyvä
kehonrakennusurheilun edustaja myös kilpailun ulkopuolella.
Hän on hyväraaminen ja tulee
menemään vielä pitkälle,
sillä hän on vielä juniori-ikäinen.
Iltanäytös
Yleisötilaisuudessa oli sali aivan täynnä.
Valaistus oli hieno, kuten esiarvosteluis-sakin. Kilpailijoiden
esiintyessä soitti taustalla yhtye sopivaa musiikkia.
Useimmilla norjalaisilla ja ruotsalaisilla oli oma musiikkikasetti ja
siihen sopiva heino poseeraushojelma. Yleisesti voi todeta,
että Suomalaiset hävisivät erityisesti
ruotsalaisille, mutta myös norjalaisille lihasten
erottuvuudessa ja esiintymisestaidossa. Joukkueemme menestyi kuitenkin
hienosti, sillä kaikkin suomalaiset saivat mitalin, joista
kaksi oli kultaista. Jorma Räty sai vielä illalla
eräänlaisen yleisvoittajan pytyn, mutta se oli vain
epävirallinen. IFBB:n kilpailuissa ei ole
enää mitään ylesvoittoa jaossa,
vaan jokainen sarjavoittaja on oman luokkansa mestari.
Yleisötilaisuus sujui hienosti aamun kommellusten
jälkeen, Sitä rasitti kuitenkin liian
pitkäksi venynyt norjalaisen voimamiehen esitys.
Meillä ei toivottavasti koskaan sorruta samanlaiseen
täyteainekseen, sillä sitä ei tarvita
kehonrakennuskilpai-luissa. Yleisö tulee katsomaan kilpailuja
ei pitkästyttävää
pelleilyä. Iloisen suomalaisjoukkueen kotimatka sujui
kommelluksitta. Muut kilpailijamme jatkavat keskittymistä
EM-kilpailuihin, mutta Jorma Räty jo Ohion MM-kisoihin
5.-7.10.1979. Vielä kerran onnittelut joukkueellemme hienosta
suorituksesta.
J.V.
|
TULOKSET: KOLME PARASTA PER SARJA
Juniorit:
1) Juhani Hokkanen, Suomi 344
2) Anders Lindström, Ruotsi 340
3) Jan Malmqvist, Ruotsi 329
Veteraanit:
1) Bertin Vulff, Norja 351
2) Heikki Salonen, Suomi 339
3) Toivo Enervo, Suomi 274
Miehet, alle 70 kg:
1) Christer Svensson, Ruotsi 345
2) Holger Johanssen, Norja 326
3) Reijo Kivioja, Suomi 318
Miehet, alle 80 kg:
1) Jorma Räty, Suomi 356
2) renato Somenzi, Ruotsi 334
3) Peter Mathisen, Ruotsi 333
Miehet, alle 90 kg:
1) Ulf Bengtson, Ruotsi 360
2) Nils-Henrik Steen, Norja 332
3) Keijo Raiman, Suomi 324
Miehet, yli 90 kg
1) Christer Ericsson, Ruotsi 358
2) Jan Jönsson, Ruotsi 344
3) Jyrki Savolainen, Suomi 321 |



|