Jorma Räty - History
Kehonrakennus nykypäivänä
Muuta
Visitors since: 17.4.2004
Tieni voimailun aloittelijasta MM- voittajaksi
Vuosi 1977
Vuonna liiton nimi muuttui Suomen Kehonrakennusliitoksi, koska voimanosto jäi liiton toiminnasta pois.
Kehonrakennusliitto päätti alkaa julkaisemaan lehteä nimeltä Kehonrakentaja.
Lehti ilmestyy kerran vuodessa.Päätoimittajaksi valittiin Tom Wrange.
Vuonna 1977 en ajatellut enää osallistua voimanostokilpailuihin, sillä vuonna 1976 SM-kisoissa
sattunut reisilihaksen revähdys oli jo toinen kerta, kun minulle sattui paha revähdys jalkaan.
Aina, kun painot alkoivat olemaan kyykyssä 250 kg luokkaa niin revähdysriski kasvoi suureksi.
En halunnut enää rikkoa paikkojani.
Tähän aikaan meillä ei ollut vielä voimanostotrikoita eikä kunnon polvisiteitä.
Nämä olisivat vähentäneet revähdysriskejä huomattavasti.
Vuonna 1977 tapahtui myös kehonrakennuskilpailuissa muutos pituusluokista painoluokkiin.
Käyttöön otettiin kaikissa kansainvälisissä ja SM-kisoissa sarjat alle 75 kg, alle 90 kg ja yli 90 kg.
Suomessa SM-kisoissa kaikki osanottajat kilpailivat aina vuoteen 1976 saakka samassa sarjassa.
Olin aiemmin kilpailut kansainvälisissä kehonrakennuskilpailuissa lyhyessä ja keskipitkässä luokassa
ja voimanostokilpailuissa alle 90 kg ja alle 82,5 kg sarjassa. Painoni oli aina aiemmin ollut
kehonrakennuskilpailuissa 78 – 80 kg ns. kiristysdieetin jälkeen.
Nyt tulikin pohtimista, että mikä olisi oikea sarja, alle 75 kg vai alle 90 kg.
Ylempään sarjaan siirtyminen olisi vienyt 1 – 2 vuotta, joten päätin siirtyä sarjaan alle 75 kg
ja jatkaa kilpailemista ilman välivuosia. Näin jälkeenpäin, kun mietin asiaa niin menetin lihasmassaa
näinä vuosina ja tämä myös rasitti kehoani suunnattomasti. Onneksi sarja sitten muutaman vuoden
jälkeen muuttui alle 80 kg sarjaksi, jossa myös voitin MM-kilpailun.
Vuoden 1977 aloitin harjoittelemalla hyvin. Harjoittelin alkuvuoden massa- ja voimapainotteisesti ja keväällä
kunto oli hyvän massiivinen noin 86 kg ja melko tiukkakin.
Ranskalaisia punnerruksia BBC:n salilla 60 kg:lla keväällä 1977.![]() |
Keskittymistä ennen seuraavaa sarjaa.![]() |
Treenin jälkeen BBC:n pukuhuoneessa keväällä 1977![]() |
Tämän jälkeen alkoi dietti syksyn
SM-, PM-, EM- ja MM-kilpailuja varten.
Heinäkuun lopulla pidin kesälomaa
mökillä Turun saaristossa.Iskä ja poika.

Kuvassa Malmin lentokentällä L.Strandbergin koneen luona lentoon lähdössä.
Suomen Kehonrakennusliitto valitsi minut edustamaan Suomea IFBB:n kansainväliseen Mr. Internationalkilpailuun Yhdysvaltoihin. Kilpailujärjestelyistä vastasivat Arnold ja Jim Lorimer.Kilpailut pidettiin 1.10.1977 Columbuksessa, Ohiossa.
Sijoituin kilpailussa toiseksi
Mohamed Makkawyn jälkeen alle 75 kg sarjassa. Kanadan Roy
Hilligen oli kolmasVasemmalta oikealle
Räty, Makkawy, Champagne, Hilligen
Seuraavana päivänä oli Mr. Olympia-kilpailu samassa paikassa.
Seurasin sitä ensin lämmittelyhuoneen puolella hieman hämärässä valaistuksessa. Siellä näytti siltä, että Robby Robinson on iso ja tulee viemään kilpailun. Zane näytti hämärässä valaistuksessa pieneltä.
Sitten menin katsomon puolelle seuraamaan kilpailua kun kilpailijat tulivat lavalle. Nyt kun lavalle oli hieman etäisyyttä ja kirkkaat valot, niin Zanen ”cutsit” ja ”striation” tuli esille ja hän näyttikin voittajalta. Robinson oli hieman liian nesteinen ja näytti lavalla pehmeältä. Lopulta Zane voittikin kilpailun.

15.10.1977
Helsingin Kulttuuritalolla pidettiin SM- ja PM-kilpailut.
Osanottajia oli SM-kilpailussa 30 ja PM-kilpailussa 20.SM-kilpailun tulokset:
Sarja alle 75 kg.
1. Jorma Räty, 2. Reijo Kivioja, 3. Veikko Aaltonen.
Sarja
alle 90 kg.1. Risto Koivunen, 2. Juhani Mattila, 3. Veli-Matti Kamppuri
Yli 90 kg sarjan voitti Heikki Salonen.
PM-kilpailut tulokset:
Sarja alle 75 kg.
1. Jorma Räty, 2. Eino Akkila, Ruotsi, 3. Reijo Kivioja
Sarja alle 90 kg.
1. Nils-Henrik Steen, Norja, Risto Koivunen Suomesta oli kolmas
Sarja yli 90 kg.
Suomen Heikki Salonen oli kolmas.
Nimes on hieno vanha kaupunki, jossa on paljon historiallistakin nähtävää.
EM-kilpailut käytiin lauantaina 5.11.1977 upeassa Municipal Teatterissa.
Joukkue-esittely -->
Olin kilpailuissa erittäin hyvässä kunnossa
javertailuissa aloin jo aavistelemaan hienoa sijoitusta.
Kävin kireän kilpailun Italian Renato Bertagnan kanssa,
joka voitti MM:n muutaman vuoden kuluttua. Sijoituin
kilpailussa toiseksi, vaikka Ranskan lehdistö ja osa
yleisöä oli sitä mieltä, että yhtä hyvin olisin voinut olla ensimmäinen.
Sain Ranskassa todella hyvin huomiota sijoituksestani.
Iltasanomien artikkeli 9.11.1977![]() |
Bertagna Räty Buttigieg![]() |
Lehtiartikkeli Ranskalaisessa sanomalehdessä.![]() |
Sunnuntaina 6.11.1977 pidettiin sitten MM-kilpailut samassa paikassa.
Sarjan alle 75 kg voitti USA:n Danny Padilla, toinen oli viime vuoden MM-voittaja Egyptin Mohamed Makkawy.
Oma sijoitukseni oli MM-kilpailussa tällä kertaa seitsemäs.
| Suomalaisten sijoitukset EM-kilpailussa: | ||
| Sarja alle 75 kg: 2. Jorma Räty, 24. Veikko Aaltonen |
Sarja alle 90 kg: 18. Risto Koivunen 26. Juhani Mattila 40. Jyrki Savolainen |
Sarja yli 90 kg: 15. Heikki Salonen |
| Suomalaisten sijoitukset MM-kilpailuissa: | ||
| Sarja alle 75 kg: 7. Jorma Räty |
Sarja alle 90 kg: 20. Risto Koivunen |
Sarja yli 90 kg: 1. Kalman Szkalak USA, 2. Mike Mentzer USA. 15. Heikki Salonen |
Nimes´in
kaupunki järjesti huippuhienon
päätösbanketin joukkueillePablo Neruda Centerissä, jossa ei ruoka eikä viini loppunut.
Iloista Suomalaisseuruetta päätösbanketissa. Heikki Salonen, Jorma Räty, Risto Koivunen, Tuula Wrange, Ingmar Mårtensson, Pepe Salonen koppalakki päässä.
Sain
hyvin huomiota Ranskalaisilta naisihmisiltä
päätösbanketissa ja onnittelusuukkoja riitti.
Nimesistä lensimme Pariisiin, jossa vietimme 8.11. ja 9.11. vapaata ohjelmaa tutustuen kaupunkiin.
Seuraavana päivänä lensimme kotiin Finnairin DC-9 koneella, lento AY 874.
EM-kisojen yhteydessä Pertti Salonen, Tom Wrange ja Jorma Räty
suorittivat ja saivat IFBB:n kansainvälisen tuomarikortin.
Vuosi 1977 oli kohdaltani menestyksellinen. SM- ja PM-kilpailuvoitot, Mr. International kakkonen, EM-kakkonen ja MM-seitsemäs. Tästä oli hyvä jatkaa seuraavaan kilpailukauteen.











